JUSSI PIHA


Olen 32-vuotias perheenisä, aviomies ja urheilija. Olen kotoisin Espoosta, mutta olemme perheeni kanssa asuneet Tampereella jo 7 vuoden ajan. Pidän itseäni ikuisena oppijana ja pyrinkin kehittämään itseäni niin henkisesti kuin fyysisestikin jatkuvasti.

Pelaan Salibandyliigaa ja edustan Tampereen Classicia. Olen saanut kunnian edustaa myös Suomen maajoukkuetta mm. Prahan MM-kisoissa 2018.

Olen elämässäni ja urheilu-urallani kokenut sekä saavuttanut paljon hienoja asioita, kuten maailmanmestaruuden Prahassa vuonna 2018. Olen myös kokenut haasteita ja vaikeita hetkiä, esimerkiksi pari vuotta sitten kokemani uupumuksen. Tuo vaikea ajanjakso pakotti minut pohtimaan mikä on minulle oikeasti tärkeää ja mitä haluan elämässäni vielä saavuttaa. Tajusin, että urheilu on minulle suuri intohimo. Vaikka urheilu vaatii paljon uhrauksia, se kuitenkin antaa enemmän. 

Olen oppinut urheilun kautta mielettömän määrän asioita. Joukkueurheilu on kasvattanut minua ihmisenä sekä opettanut ja tuonut minulle arvoja elämään. Lisäksi olen saanut monelta urheilijalta korvaamatonta esimerkkiä ja vinkkejä omalle polulleni. Nyt on puolestaan minun aikani antaa jotain nuorille pelaajille!

Otetaan mahdollisuuksista kiinni heti ja laitetaan yhdessä #parastapeliin!  


  SAAVUTUKSENI

  • MAAILMANMESTARUUS: 2018
  • CHAMPIONS CUP: 2019
  • SALIBANDYLIIGA: 2019, 2018, 2017, 2016, 2006
  • SUOMEN CUP: 2019, 2018, 2014
  • CHAMPIONS CUP: 2018,2017
  • SALIBANDYLIIGA: 2014
  • WORLD GAMES: 2017
  • SALIBANDYLIIGA: 2013, 2011

SEURAA MATKAANI SOMESSA

INSTAGRAM: @jussipiha

FACEBOOK: @jussipihaofficial

TWITTER: @Puisto16 

 LINKEDIN: Jussi Piha

YOUTUBE: Jussi Piha 



UNELMIA TOTEUTTAMASSA